SCHILLING Kran- und Hebetechnik ratkaisee visaisia tehtäviä. Mutta emme puhu nyt sanaristikoista.
Me selvitämme kouriintuntuvia ongelmia. Kun mietit esimerkiksi "Miten siirrän painavan moottorin pisteestä A pisteeseen B?", saat meiltä oikean vastauksen siihen. SCHILLING valmistaa nopeasti koottavia pukkinostureita, poikkipuita, kääntönostureita, kolmijalkoja ja alumiinisia multilift-laitteita.
Aloilla, joissa joudutaan liikuttamaan raskaita kuormia, meidän apuvälineemme kuuluvat arkipäivään. Olemme varmoja siitä, että
joka on valmistettu meillä Friedrichshafenissa Bodenjärven rannalla, voi olla optimaalinen apuväline myös sinun yrityksessäsi. SCHILLING-tuotteiden kanssa työ helpottuu.
Ja näin on tapahtunut jo neljännesvuosisadan ajan. Sillä kun Martin Schilling siirtyi vuonna 1999 yrityksen johtoon, saattoi hän käyttää hyväkseen yrityksen siihen asti kertynyttä tietotaitoa ja yli 20-vuotista kokemusta. Tästä kokemuksesta hyödymme vielä tänäkin päivänä.
Vakiotuotteiden high quality -laatua sekä yksilöllisten ratkaisujen aluetta laajennamme jatkuvasti ja johdonmukaisesti.
Erikoisratkaisuja kysytään nykyään yhä useammin. Tämä koskee erityisesti pukkinostureita, joiden käyttöalueet ovat melkein rajattomia. Näiden alumiinisista erikoisprofiileista valmistettujen piennosturien korkeutta voidaan säätää.
Kevytrakennenosturi ei menetä tasapainoaan edes rinteessä tai viistossa asennossa. Rulloportaiden käyttömoottorin vaihtaminen tai huolto? Hautakiven asettaminen paikalleen? Pukkinosturi on koottu ja käyttövalmis muutamassa minuutissa.
Eniten valmistamiemme vakiorakenneryhmien lisäksi haluamme tulevaisuudessa yksilöllisillä ratkaisuilla pitää huolta nykyisistä ja mahdollisista asiakkaistamme ja olemme iloisia siitä, että sen ansiosta mikään ei ole yrityksemme positiivisen kehityksen tiellä tästä eteenpäinkään.